Talonostoa tunteella… ja vähän myös järjellä

Ehkä huomasit, että ensimmäisessä kirjoituksessani mainitsin kohtalon heittäneen meidät Bulgariaan, Dzhigurovon kylään.

Kohtalolla oli varmasti sormensa pelissä, mutta itse asiassa kaiken alullepanijana oli tuolloin 12-vuotias tyttäreni Laura.

Meille Bulgaria oli maa jossain kaukana. Se oli maa, jossa emme olleet koskaan käyneet, ja josta meillä ei oikeastaan ollut edes mielipidettä. Yhtenä joulukuisena iltana Lauran huoneesta kuului: "Äiti tule katsomaan, netissä on TOSI halpoja taloja Bulgariassa". Siitä se sitten lähti, innostus vei mennessään niin lapset kuin vanhuksetkin.

Tässä vaiheessa saattoi fiksuus piilotella jossain illan pimeydessä, sillä silmät suljettuina valitsimme kartasta uuden kesäkotimme paikan. Sormi osui Sandanskin kaupunkiin Lounais-Bulgariaan. Viikon päästä oli lentoliput ostettu, hotelli varattu ja kiinteistövälittäjän kanssa sovittu treffit. Heti joulunpyhien jälkeen me talonostajat - minä Tuula-äiti, lapset Laura ja Janne sekä isovanhemmat Leena ja Jorma - lähdimme lentokoneella Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan, josta rautatiematkailun ystävinä suuntasimme junalla etelään Sandanskiin.

"Todellista rohkeutta on tehdä silti, vaikka pelottaa." Frank Baum - Ihmemaa Oz

Toivottavasti, hyvä lukija, et menettänyt uskoasi meihin, sillä niinhän siinä kävi, että ennen Suomeen paluuta meillä oli talo Bulgariassa. Tai olimme maksaneet talosta käsirahan ja paperit oli laitettu pyörimään Bulgarian byrokratian tuntemattomiin rattaisiin. Vähän kyllä hirvitti nopea tahti ja käsirahan maksaminen ilman kauppakirjaa, mutta äitini Leenan kanssa olimme vakuuttuneita, että kiinteistövälittäjä Aleksanterin rehellinen katse ei meitä petä. Eikä pettänyt!